Elokuvakerho Kino Iglu
Suomeksi In English - Festarit 2018 Kino Iglu Facebookissa

Historia

Elokuvakerho Kino Iglun toiminta alkoi vuonna 1993. Tuolloin rakennettiin talkoolla elokuvateatteri Karkkilan Koskikiinteistön entisen konepajan tiloihin. Aki Kaurismäki lahjoitti Kino Iglulle 35-millisen elokuvaprojektorin. Alkuperäisen Kino Iglun takaseinän ja konehuoneen tiilet lahjoitti valimon johtaja Heikki Lehtola ja muurauslaastin arkkitehti Tiina Valpola. Katsomo rakennettiin muutenkin kierrätystavarasta. Etualalle tuli puupenkkejä ja taakse 60 pehmustettua paikkaa. Valkokangas löydettiin Läyliäisten Vahinkopalvelusta ja maksettiin Aki Kaurismäen esiintymispalkkiolla elokuvassa Talking with Ozu. Itse asiassa Kino Iglun ensimmäisen valkokankaan pystytys on ikuistettu tämän japanilaisen elokuvan alkupuolelle.

Heti alusta lähtien Kino Iglun linjana oli näyttää laadukkaita elokuvia, jotka tarjosivat elokuvallisten arvojensa lisäksi vaihtoehdon viihteellisemmälle elokuvateatteritoiminnalle. Karkkilassa järjestettiin 12.6. – 1.8.1993 Suomen Taiteilijain 98. vuosinäyttely ja Kino Iglu osallistui tapahtumaan näyttämällä kymmeniä elokuvia. Ensimmäisiksi näytettiin 12.6. klo 15 Luis Bunuelin elokuva Illuusio matkustaa raitiovaunulla.

Alkuvaiheen erikoisuutena mainittakoon joulun ja uudenvuoden välillä 1993 järjestetty Neuvostoelokuvan festivaali, jossa yleisölle esitettiin elokuvat ”Panssarilaiva Potemkin”, ”Punainen heisipuu” ja ”Kurjet lentävät”. Salissa vallinnut – 10 asteen lämpötila ei estänyt hurmioitunutta yleisöä saapumasta paikalle runsain mitoin.

Perimätiedon mukaan elokuvakerhon nimi keksittiin puhtaasti markkinatarkoituksessa. Kino Iglu järjesti elokuvanäytöksiä kesähelteellä ja nimen arveltiin houkuttelevan väkeä jo itsestään viileään konepajahalliin. Liput maksoivat alkuaikoina 10 markkaa.

Kino Iglun logon suunnitteli Jarmo Vesteri.

Aki Kaurismäen lisäksi Kino Iglun pioneereina toimivat mm. Veikko Nieminen, Jarmo Vesteri ja Jukka Salmi. Alkuaikoina projektoria käyttivät elokuvateatteria Karkkilassa (Työväentalolla ja Pohjanpirtissä) aiemmin pyörittäneet Nummilat, isä ja poika. Myöhemmin projektorityöhön asettui Arto Malmberg.

Elokuvakerhotoiminta jatkui konepajan tiloissa vuoteen 2007, jolloin Kino Iglun toimintaa hiipui vähäksi aikaa. Mutta elokuvakipinä kyti silti Karkkilan kaupungissa.

Vuonna 2010 Sputnik Oy lahjoitti 35-millisen projektorin Karkkilan kaupungille ja museojohtaja Tommi Kuutsan sekä sivistysjohtaja Jukka Pietisen myötävaikutuksella Karkkilasalista tuli Kino Iglun esityspaikka. Katsojapaikkoja oli 306 ja salista löytyi jo valmiina äänentoisto. Elokuvasäätiöltä saatiin tukea valkokankaan hankkimiseen ja projektorin päivittämiseen. Vuosina 2010- 2013 projektorinkäyttäjänä toimi Mika Lätti.

Kino Iglu oli siirtynyt konepajan tiloista Karkkilan keskustaan.

Vuosina 2010- 2012 Kino Iglu osallistui Sulatto-festivaaleille esittämällä elokuvia Karkkilasalissa. Mikko Perkolan ja Yrjänä Sauroksen esitykset Kino Iglussa olivat ikimuistoiset. Parivaljakko sävelsi ja esitti musiikin kolmeen Charlie Chaplinin lyhytelokuvaan (2010) ja F. W. Murnaun Sunriseen (2012). Sunrise esitettiin myös Sodankylän elokuvajuhlilla samana vuonna.

Vuonna 2013 Kino Iglussa alkoi tapahtua. Elokuvakerho alkoi tehdä yhteistyötä Karkkilan kaupungin nuorisotoimen kanssa ja Ruukinpajan nuoret tulivat mukaan Kino Iglun toimintaan. Ruukinpajalla valmistettiin elokuvateatterin materiaali elokuvajulisteista mainoksiin. Lisäksi nuoret alkoivat toimia henkilökuntana Kino Iglun näytöksissä. Yhteistyö jatkuu edelleen ja nuoria on ollut Kino Iglun toiminnassa vuoteen 2016 mennessä satakunta.

Marraskuussa 2013 elokuvakerho Kino Iglu aloitti taas säännöllisten elokuvanäytösten järjestämisen. Elokuvia alettiin näyttää 35-millisellä projektorilla Karkkilasalissa ja esitysajaksi muodostui lauantai klo 16.

Kino Iglun ”uuden tulemisen” ensimmäisenä elokuvana esitettiin Jacques Beckerin Rakastajatar ja sen esitteli suomalainen elokuvaguru Peter von Bagh. ”Ihmisiähän tulee”, totesi Peter von Bagh onnellisena kuningataraulassa, kun yleisöä alkoi vaeltaa Karkkilasaliin varttia ennen esitystä. Suomen sininen ääni Peter von Bagh esitteli elokuvan ja keskusteli yleisön kanssa sen jälkeenkin. Yleisöä ensimmäiseen näytökseen tuli 180 ja tilaisuus antoi hyvän onnenpotkun Kino Iglun toiminnalle. Vuodesta 2013 lähtien näytösten yleisökeskiarvo on ollut 90 ja vuorovaikutus elokuvien ammattilaisten ja yleisön välillä on ollut lämmin. Tulihan tavaksi että jokaisella elokuvalla on Kino Iglussa esittelijä ja niitähän on riittänyt: Peter von Baghin lisäksi esittelijöinä on vieraillut mm. Kari Paljakka, Kati Outinen, Paleface, Timo Linnasalo, Sakari Toiviainen, Kari Väänänen, Lauri Timonen, Wallu Valpio, Antti Alanen ja unohtamatta karkkilalaisia elokuvaohjaajia Aleksi Salmenperää ja Heikki Kujanpäätä, jotka muutenkin osallistuvat Kino Iglun toimintaan. Kino Iglun näytöskausi päättyy aina Aki Kaurismäen elokuvaan, joista on esitetty mm. Ariel, Boheemielämää ja Pidä huivista kiinni, Tatjana.

Vuoden 2013 jälkeen Kino Iglussa on näytetty kolmisenkymmentä elokuvaa, kuten Roberto Rosselinin Rooma- avoin kaupunki, Heikki Kujanpään Putoavia enkeleitä, Jean-Pierre Melvillen Punainen ympyrä, Aleksi Salmenperän Häiriötekijä, Luis Bunuelin Nazarin ja Kari Paljakan Veturimiehet heiluttaa. Koululaisille on näytetty mm. Chaplinin lyhytelokuvia.

Malla Hukkasen valokuvanäyttely Kaihon kultamaa järjestettiin 31.10.2014 – 4.1.2015 galleria Bremerin tiloissa.

Vuodesta 2014 lähtien Kino Iglun projektorikäyttäjänä on toiminut Tomi ”kapteeni” Kiukkonen. Hän sai vuoden 2016 syksyllä työparikseen Daniel Laitisen. Elokuvakerhon tiedotuksesta ja valokuvauksesta on vastannut Otto Rissanen. Myös Mika Koskinen on toiminut jo vuosia Kino Iglussa sekä Ruukinpajan edustajana että tuomalla mukaan myös perusturvakuntayhtymän Karviaisen Werstas. Äänimiehenä on toiminut Henri Arvila.

Kino Iglu on pyrkinyt ja pyrkii edelleen näyttämään elokuvia 35-millisellä filmillä, mutta elokuvia on esitetty myös uudella formaatilla. Tämän on mahdollistanut yhteistyö Kinotourin kanssa, joka näyttää myös itsenäisesti elokuvia Karkkilasalissa.

Kino Iglussa on ollut myös muuta toimintaa. Nuoria on tuettu mm. videoiden ja animaatioiden teossa. Mika Rantala on suunnitellut Kino Iglun logoanimaation ja karkkilalaisen Suomi Ilmiön bändivideo Oodi turhautuneille tehtiin vuonna 2015 Kino Iglun tukemana.

Lisäksi Kino Iglu on vienyt karkkilalaisia nuoria talkoolaisiksi Sodankylän elokuvajuhlille. Tästä on kiittäminen Sodankylän elokuvajuhlien organisaatiota ja Karkkilan kaupungin nuorisopalveluja.

Kino Iglusta tuli 20.8.2015 rekisteröity yhdistys ja nimeksi tuli virallisesti Elokuvakerho Kino Iglu ry. Puheenjohtajaksi valittiin Mika Lätti, varapuheenjohtajaksi Katja Uksila ja sihteeriksi Tomi Kiukkonen. Yhdistyksen tavoitteena on edelleen hyvien elokuvien näyttäminen ja elokuvakulttuurin edistäminen Uudellamaalla.

Vuoden 2016 syksyllä tapahtui isoja juttuja. Kino Iglu aloitti yhteistyön Lukeva ry:n kansa ja saman tien järjestettiin elokuvakiertue kehitysvammaisten toimintakeskuksissa Karkkilassa (25.10.) ja Vihdissä (24.11). Kiertuetoiminnan mahdollistivat Vantaan ja Espoon kulttuuritoimet, jotka ovat lainanneet kaksi 35-millistä matkaprojektoria Kino Iglun käyttöön.

Myös 8.10.2016 tehtiin elokuvaihmeitä, kun väki täytti viimeistä paikkaa myöten Karkkilasalin ja Kino Iglun yleisöennätykseksi tuli 330 henkeä. Tuona lauantaina esitettiin Juho Kuosmasen elokuvat Hymyilevä mies ja mykkäelokuva Romu-Mattila ja kaunis nainen. Hymyilevän miehen tekijäryhmästä olivat paikalla mm. Juho Kuosmanen, Mikko Myllylahti, J.P. Passi, Jarkko Lahti, Oona Airola, Eero Milonoff ja Miika Snåre. Ykspihlajan Kino-Orkesteri ja foleyartisti Heikki Kossi säestivät mykkäelokuvan Romu-Mattila ja kaunis nainen. Tunnelma oli hieno ja sen kruunasi nyrkkeilijä Olli Mäen ja hänen vaimonsa Raijan läsnäolo Kino Iglussa.

2017-2018

Vuosi 2017 oli Kino Iglulla aktiivinen. Karkkilasalissa järjestettiin viisi lauantainäytöstä yhteistyössä Karkkilan kaupungin kulttuuri- ja nuorisotoimen, Kinotourin, Ruukinpajan ja Karviaisen Werstaan kanssa. Elokuvien kävijäkeskiarvo oli 178 henkilöä ja nuoria oli toiminnassa mukana 16.

Tammikuussa esitettiin Matti Kassilan klassikko Komisario Palmun erehdys, jonka esitteli lämpimästi ja viisaasti näyttelijä Elina Salo. Helmikuussa näytettiin Luis Bunuelin Illuusio matkustaa raitiovaunulla ja Otto Rissasen lyhytelokuva Fantasia Chaotica. Bunuelin elokuvan esitteli elokuvaohjaaja Pentti Kasurinen ja Rissanen omansa.

Maaliskuun elokuvana oli Abbas Kiarostamin Kirsikan maku ja sen esitteli elokuvaohjaaja Hamy Ramezan. Myös Valter Jaakkolan ja Katja Uksilan lyhytelokuva Herätä minut esitettiin. Lyhytelokuvan tekijäryhmästä olivat paikalla Valter Jaakkola, Ilkka Uksila ja Artturi Frisk.
Huhtikuussa oli vuorossa Timo Linnasalon Vartioitu kylä 1944, jonka ohjaaja itse oli esittelemässä. Näytös oli samalla Heikki Valpolan 70-vuotisjuhlanäytös. Karkkilalainen säveltäjähän on tehnyt musiikin Linnasalon elokuvaan. Kino Iglun kunniajäsen Valpola tervehti yleisöä haastatteluvideolla ja kertoi elokuvamusiikin tekemisestä yleensäkin.

Kevään näytöskausi päättyi komeasti Aki Kaurismäen palkittuun ja humaaniin uutuuselokuvaan Toivon tuolla puolen. Paikalla olivat tietysti elokuvan ohjaaja Aki Kaurismäki sekä näyttelijät Simon Hussein Al-Bazoon ja Sherwan Haji. Katsojia tässä näytöksessä oli upeasti yli 300. Aki Kaurismäki on Kino Iglun hallituksen jäsen ja vuodesta 2017 lähtien myös harmaa eminenssi ja myyntijohtaja (mokkapalat).

Helmikuussa esitettiin Karkkilan kaupungin nuorisotoimen lastenleirillä lyhytelokuvat Charlie merellä ja Sirkusleijona. Elokuvat pyöritettiin 21.2. matkaprojektorilla nuorisotila Kidassa. Kino Iglun edustajia osallistui Reel Lahden järjestämään Aki Kaurismäki- 60- vuotta tapahtumaan 1.4. Lahdessa.

Filmihullu-lehti tilattiin Karkkilan kirjastoon ja osallistuttiin Karkkilan harrastemessuille 6.5.

Osallistuttiin 13.- 20.6. talkootyöntekijöinä Sodankylän elokuvajuhlille. Mukana olivat Katja Uksila, Ilkka Uksila ja Mika Lätti sekä projektorihommissa Otto Rissanen, Tomi ”kapteeni” Kiukkonen ja Daniel Laitinen.

Syksyllä Elokuvakerho Kino Iglu osallistui Suomi 100 vuotta tapahtumaan järjestämällä Ruukinpajan ja Karviaisen mediapaja Werstaan, Lukeva ry:n, Karkkilan yhteiskoulun, Vihdin nuorisopajan, työväenopiston, nuoriso - ja kulttuuripalvelujen, Kinotourin ja Sodankylän elokuvajuhlien kanssa elokuvafestivaalit 23.- 29.10. Festivaaleja tukivat Karkkilan kaupunki ja Uudenmaanliitto. Festivaalin teemana oli HISTORIALLISIA KOHTAAMISIA KAUPUNGISSA. Elokuvanäytöksiä järjestettiin Karkkilasalin lisäksi Sundströmin puutarhassa, Piippuhyllyn liikuntatilassa ja Autohuolto Wathenilla. Festivaaleilla oli 18 tapahtumaa ja 40 elokuvaa. Elokuvanäytöksiä järjestettiin myös Karkkilan kaikille koululaisille ja yksi näytös (Kovasikajuttu) Kuoppanummen koululla Vihdissä. Näytimme 10 elokuvaa 35-milliseltä filmiltä ja loput elokuvat datatykillä.

Festivaalit keräsivät 2300 kävijää ja vaikuttavan joukon esittelijävieraita, kuten jääkiekkovalmentaja Alpo Suhosen, elokuvaohjaajat Liisa Helmisen, Mia Halmeen, Veikko Niemisen ja Matti Ijäksen, näyttelijät Kati Outisen, Simon Hussein Al-Bazoonin ja Sherwan Hajin. Karkkilassa nähtiin myös näyttelijä Antti Reini, tosin tällä kertaa esiintyvänä muusikkona lauantain festariklubilla kahvila Pakarissa, missä esiintyi myös jazzkokoonpano Uksila Sauros Saastamoinen. Kino Iglun yhteistyökumppaneista Lukeva ry:n Mika Kaartinen ja Sodankylän elokuvajuhlien edustajat Timo Malmi, Johanna Saarinen ja Milja Mikkola olivat paikalla.

Joukossa oli töitä karkkilalaisilta elokuvantekijöiltä kuten Aleksi Salmenperältä, Heikki Kujanpäältä ja Aki Kaurismäeltä sekä klassikoita, kuten Bensaa suonissa. Sunnuntain lyhytelokuvasarjassa nähtiin Stadian elokuvaopiskelijoiden ja ammattilaisten sekä karkkilalaisten ja vihtiläisten nuorten tekemiä lyhytelokuvia.

Festivaaleilla esitetyt lyhytelokuvat:

1.Werstaan mediapaja - Kun pommisuoja ei riitä (3min)
Valmistaudu järisyttävään katselukokemukseen. Ydinpommi osuu Karkkilaan ja kolme miestä selviävät pommisuojaa. Siellä he kuitenkin kohtaavat ikävän näyn, ja suoja ei olekaan niin suojaisa kun toivoisi.

2. Otto Rissanen - Thrym (11min)
Syvällä juuressa Yggdrasilin, maailmassa jään ja kiven, lepää voima ikuinen.

3. Karkkilan yhteiskoulun elokuvakerho - Hunger Games (3min)
Mustavalkoinen mykkäelokuva kaikkien nuorten pahimmasta vihollisesta: nälästä!

4. Filmisepät - Herätä minut (10min 41s)
A man wakes up on a cliff by the lake in the middle of the winter. He is locked outside of his home. As he tries to find signs of life in the surrounding world, another man offers to help him...
Mies herää järven rannalta keskellä talvea. Hän on lukinnut itsensä kotoaan. Samalla kun hän etsii elonmerkkejä maisemasta, toinen mies tarjoutuu auttamaan…

5. Manu Kerola - Orion (9min)
Mustavalkoinen moderni western, jossa vankilasta vapautunut muukalainen saapuu moottoripyörällä hiljaisen kylän saluunaan kostamaan menneisyyden vääryydet.

6. Veljko Vidak - Kasetti (8min)
Nuori nainen Ukrainasta saapuu tapaamaan isäänsä ensimmäistä kertaa elämässään. Oppaana ainoaan tietämäänsä osoitteeseen Helsingin vanhassa satamassa toimii 28 vuotta aiemmin äänitetty viesti siltä, joka hänet hylkäsi.

7. Vihdin kuvataidekoulu, Länsi-Uudenman musiikkiopisto ja Tanssiopisto Vinha - Väinämötär (30min)
Väinämötär kertoo vähemmän tunnetusta Kalevalan sankarittaresta, joka matkustaa ajassa pelastaakseen Suomen pahalta Yksinäisyydeltä. Aikamatkalla Väinämötär tutustuu Suomen historiaan sadan vuoden ajalta.

8. Stadin ammattiopisto (Jesse Pohjonen) - I need my space (10min)
Esko, an engineer tired of his cheating wife's nagging, decides to disappear for good. Insinööri Esko on kyllästynyt pettävän vaimonsa nalkutukseen ja päättää kadota.

9. Stadin ammattiopisto (Waldemar Blommendahl) - Miesten haku (8min)
Miesten haku on elokuva, joka voisi sijoittua jokaiselle Suomen lukemattomista tanssilavoista. Ehkä tälläkin hetkellä kaksi miestä valmistautuvat parinvalintaan jossain Seinäjoelta itään päin.

10. Stadin ammattiopisto (Veikko Timonen) - Mitä sä meinaat tehdä kesällä? (19min)

Oman erikoisuutensa festivaaleilla tarjosi kokeellisemmankin ilmaisun suuntaan taipunut suomalais-tsekkoslovakialainen jääkiekkoelokuva Reilu peli, jonka omalaatuisia syntyvaiheita muisteli Piippuhyllyllä esittelijä Alpo Suhonen.

Festareilla esitettiin yksi uutuuselokuva, Pertti Kurikan nimipäivät-yhtyeestä kertoneen Kovasikajutun jatko-osa Tokasikajuttu. Näytöksessä olivat paikalla yhtyeen basisti Sami Helle ja laulaja Kari Aalto. Festivaalien teeman, historiallisia kohtaamisia kaupungissa, hengessä he kertoivat omasta suhteestaan Karkkilaan. Kari Aalto on tuttu kaveri moottoripyörien tuunausporukoissa ja vinkkasipa basisti Helle historiallisten tapaamisten olevan Karkkilan kaupungin kesäisillä iltatoreilla mahdollisia, sillä onhan miehellä paikkakunnalla kesämökki. Tokasikajutun näytös järjestettiin yhdessä Lukeva ry:n kanssa ja paikalla oli paljon elokuvafaneja Uudeltamaalta Lyhty ry:n sidosryhmät mukaan lukien.

Festivaalivieraiden haastattelut ovat katsottavissa YouTubesta Kino Iglun kanavalta ja Kino Iglun nettisivuilta.

Festivaalien jälkeen keväällä 2018 Kino Iglun elokuvanäytökset järjestettiin Karkkilasalissa yhteistyössä Karkkilan kaupungin kulttuuri- ja nuorisotoimen, Risto Jarva-seuran, Kinotourin, Ruukinpajan ja Werstaan kanssa. Elokuvien kävijäkeskiarvo oli 120 henkilöä ja nuoria oli toiminnassa mukana 18.

Kevätkaudella 2018 näytettiin elokuvat:

20.1. Plan 9 from Outer Space (ohj. Ed Wood, 1959)
24.2. TERVANPOLTOSTA ROCKY VI:EEN - itsenäisen Suomen lyhytelokuvia (1918-1986)
24.3. Kohtalo (ohj. Youssef Chahine, 1997)
21.4. Suomen hauskin mies (ohj. Heikki Kujanpää, 2018)
19.5. Calamari Union (ohj. Aki Kaurismäki, 1985)

Esittelijävieraina olivat näytöksissä:

Teemu Nikki (20.1.), Ville Suhonen, LauNau (Laura Naukkarinen ja Topias Tiheäsalo) (24.2.), Esa Salovaara (24.3.), Heikki Kujanpää ja Martti Suosalo (21.4.) ja Aki Kaurismäki, Mato Valtonen, Sakari Kuosmanen, Frank Mäntymäki, Frank Martela, Frank Ranta ja Frank Leppänen (19.5.)

Kino Iglun puheenjohtaja osallistui Juna Espanjaan- näyttelyn avajaisiin 7.6. Orimattilassa. Katja ja Ilkka Uksila osallistuivat talkoolaisina Sodankylän elokuvajuhlille.

Jatkoimme FILMIHULLU- lehden tilausta Karkkilan kirjastoon. Tuimme Karkkilan yhteiskoulun ”ysivideon” tekemistä ja Skilzz Camp- koripalloleiriä Karkkialassa. Osallistuimme Karkkilan rautapäiville 16.6.2018 Fagerkullassa.

Saimme 5000€ apurahan Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahastolta elokuvafestivaalien järjestämistä varten 1.-13.10.2018. Liityimme mukaan KAIKU- korttihankkeeseen keväällä 2018.

2018-2019

Osallistuimme Kokkolan KinoJuhlille 14.- 16.9.2018. Järjestimme maailma ensimmäisen drink along- näytöksen Kokkolan työväentalon takapihalla. Elokuvana oli Aki Kaurismäen Pidä huivista kiinni Tatjana. Esipuhujina toimivat Mika Lätti ja Juho Kuosmanen. Esijuojana oli Aku-Petteri Pahkamäki. Filmiä pyöritti matkaprojektorilla Tomi Kiukkonen ja lisäksi mukana olivat Antti Kinnunen ja Jukka Rautiainen. Katsojia oli sata.

Järjestettiin elokuvafestivaalit 1.-13.10.2018, jotka sisälsivät Katariina Lillqvistin näyttelyn Radio Dolores 1.-12.10. Karkkilan kirjastossa. Karkkilasalissa näytettiin 13.10. Katariina Lillqvistin animaatiot: Kamarihaikara (35-millinen, 1994), Tyttö ja sotamies (35-millinen, 1995), Uralin perhonen (2008) ja Radio Dolores (2016). Lisäksi näytettiin dokumentti Punaiset esiliinat (ohj. Seppo Rustanius, 1997) ja Aelita: Queen of Mars. (Ohj. Jakov Protazanov, 1924), jonka säesti Cleaning Women. Esittelijävieraina olivat Katariina Lillqvist, Seppo Rustanius ja Heikki Valpola. Lisäksi järjestettiin elokuvatyöpaja Karkkilan yhteiskoulun JOPO-luokalle. Mukana olivat ohjaajina Katariina Lillqvist ja Virpi Lepistö.

Kino Iglun elokuvanäytökset järjestettiin Karkkilasalissa yhteistyössä Karkkilan kaupungin kulttuuri- ja nuorisotoimen ja Kinotourin sekä Ruukinpajan ja Karviaisen Werstaan kanssa. Elokuvien kävijäkeskiarvo oli 116 henkilöä ja nuoria oli toiminnassa mukana 20.

Kevätkaudella 2019 esitetyt elokuvat:

26.1. TYHJIÖ Aleksi Salmenperä+Tiikeri Mikko Myllylahti
23.2. Oma maa Markku Pölönen
23.3. Los Olvidados Luis Bunuel (filmiltä)
27.4. Hyvät, pahat ja rumat Sergio Leone (filmiltä)


Esittelijävieraat:
Mikko Myllylahti, Tommi Korpela ja Aleksi Salmenperä (26.1.), Markku Pölönen (23.2.), Lauri Tykkyläinen (23.3.) ja Anssi Hynynen 27.4.

Käytiin Ruukinpajan nuorten kanssa 21.5.2019 tutustumassa KAVI: n toimintaan sekä Kino Tulioon ja Kino Reginaan Helsingissä. Myös kevätretki toteutettiin 22.5.2019. Kohteena oli Masalan nuorisoteatteri ja Frans Kafkan kirjasta sovitettu näytelmä Amerikka. Haimme apurahoja Sointulan elokuvafestivaaleja 2019 varten, mutta emme saaneet rahallista tukea. Elokuvafestivaalit peruttiin yhteisymmärryksessä Sointulan väen kanssa.

Vierailimme 16.- 18.8. Kokkolan Kinojuhlien ennakkotapahtumassa Ykspihlajassa. Näytimme matkaprojektorilla Jean Vigon koko tuotannon. Elokuvat olivat Nizzasta puheenollen, Taris, Nolla käytöksessä ja L`Atalante. Elokuvaformaatti oli tietysti 35-millinen filmi ja esiintymispaikkana oli Kahvila Saha. Mukana Kokkolan reissulla olivat valokuvaajana Anniina Mäkinen, road managerina Vadym Hryhor ja Antti Kinnunen sekä projektorinkäyttäjä Tomi Kiukkonen. Mika lätti soitti gramofonilla ranskalaista savikiekkomusiikkia Kokkolan Kinojuhlien teemamaan mukaisesti. Juho Kuosmanen esitteli elokuvat Laura Airolan kanssa.