Elokuvakerho Kino Iglu
Suomeksi In English - Festarit 2018 Kino Iglu Facebookissa

Uutiset

Karkkila ja Sodankylä kohtaavat elokuvatapahtumassa 26.–28.11.

15.11.2021 11:58

Karkkila & Sodankylä get together -tapahtuma kokoaa vannoutuneet elokuvan ystävät ”Sodis-henkiseen” viikonloppuun 26.–28.11. Karkkilaan. Festivaalin näyttämönä toimii Aki Kaurismäen ja Mika Lätin perustama elokuvaharrastajien uusi kulttuuripyhättö Kino Laika. Tapahtuman järjestää elokuvakerho Kino Iglu yhteistyössä Karkkilan kaupungin ja Sodankylän elokuvajuhlien kanssa.

Festivaaliviikonlopun aikana nähdään kuusi huippuelokuvaa tekijä- ja asiantuntijaesittelyiden kera. Lisäksi kuullaan filmaattisia laulajatähtiä. Karkkila & Sodankylä get togetherin elokuviksi on valittu Suomen ensi-iltoja ja klassikoita. Kaikkiin tilaisuuksiin on myynnissä rajallinen määrä pääsylippuja. Liput ovat varattavissa 19.11. alkaen osoitteesta www.kinolaika.fi.

Perjantaina klo 20.30 festivaalin aloittaa Suomen ennakkoensi-iltana ranskalaisen Leos Caraxin odotettu Annette. Elokuva käynnisti Cannesinkin filmijuhlat heinäkuussa, ja Carax palkittiin festivaalin parhaana ohjaajana. Romanttisen musikaalikomedian musiikista vastaa kulttibändi Sparks, ja pääosissa nähdään Adam Driver ja Marion Cotillard.

Lauantain näytökset käynnistyvät klo 12 Barbara Lodenin feministisen elokuvan uudelleenlöydetyllä klassikolla Wanda (1970). Aikoinaan kovia kokenut elokuva jäi nimihenkilöä itse esittäneen Lodenin ainoaksi ohjaustyöksi.

Ensimmäisenä tekijävieraana tavataan maailmanluokan intialainen dokumentaristikyky Rahul Jain lauantaina klo 14.30. Hän esittelee polttavan ajankohtaista aihetta, ilmastonmuutosta käsittelevän ohjauksensa Invisible Demons – Tuhon merkit. Kesällä elokuva pääsi Cannesin virallisiin erikoisnäytöksiin –suomalaisena teoksena, koska tuottaja on alan guru Iikka Vehkalahti.

Lauantain näytökset päättää klo 18 viime vuosien parhaimpiin elokuviin kuuluva, Suomessa kaupallisesti esittämätön toisenlainen western First Cow (2019), jonka on ohjannut amerikkalaisen riippumattoman tuotannon tärkein naisohjaaja Kelly Reichardt.

Festivaalin muusikkovieraista Suomiräppäreiden kuningas Paleface esiintyy lauantai-iltana klo 21 Kino Laikassa. Ilta jatkuu Pub Pikkupässissä, jossa maamme parhaan livebändin maineessa oleva Ursus Factory valtaa lavan n. klo 22.

Sunnuntaina klo 12 karkkilalainen dokumentaristi Mia Halme esittelee Kanadan arvostetulle Hot Docs -festivaalillekin päässeen elokuvansa Missä tiet kohtaavat. Elokuvassa suomalaiset vapaaehtoiset matkustavat ripulirokotekokeiluun Länsi-Afrikan Beniniin.

Festivaalin päätöselokuvana nähdään sunnuntaina klo 14.30 muun muassa Aki Kaurismäen suurimpiin vaikuttajiin kuuluvan ranskalaisen mestarin Robert Bressonin harras klassikko Kuolemaantuomittu on karannut (1956).

Karkkila & Sodankylä get together tuo myös Sodankylän elokuvajuhlien keskeiset toteuttajat Karkkilaan suunnittelemaan ensi kesän Sodankylän elokuvajuhlien käytännön järjestelyjä. Juhlat toteutetaan kahden vuoden pandemiatauon jälkeen jälleen livenä 15.–19.6.2022.

Lisätiedot:
Mika Lätti
puheenjohtaja
Elokuvakerho Kino Iglu ry
+358 44 244 5197
m.latti[AT]kolumbus.fi

Mari Rautiainen
kulttuurisihteeri
Karkkilan kaupunki
+358 44 4675 452
mari.rautiainen[AT]karkkila.fi

Milja Mikkola
ohjelmapäällikkö
Sodankylän Elokuvajuhlat ry
+358 400 856 080
milja.mikkola[AT]msfilmfestival.fi

 

Karkkilaan perustetaan elokuvateatteri Kino Laika

03.06.2021 13:26

Elokuvakerho Kino Iglun aktiivit Aki Kaurismäki ja Mika Lätti avaavat syyskuun lopulla kotikulmilleen elokuvateatteri Kino Laikan. Karjaanjoen varteen, perinteiseen ruukkiympäristöön Ala-Emaliin syntyy moderni elokuvateatteri nousevine katsomoineen ja kiinteine penkkeineen. Katsojapaikkoja tulee yli sata ja elokuvat näytetään uudenaikaisella digitekniikalla sekä 35-milliseltä filmiltä. Elokuvateatteritila on valmistuttuaan esteetön induktiosilmukkoineen ja esteettömine kulkuineen. Siellä on myös esiintymislava, äänentoisto ja valotekniikka yleisötilaisuuksia varten.

”Peter von Baghin haave oli saada Suomeen elokuvateatteri nimeltä Kino Laika. Me toteutamme hänen haaveensa ja toivotamme kaikille antoisaa elokuvailtaa”, kertovat yhtiökumppanit Aki Kaurismäki ja Mika Lätti.

Elokuvanäytöksiä järjestetään torstaista sunnuntaihin. Myös muina arkipäivinä näytetään etenkin lapsille ja eläkeläisille suunnattuja elokuvia. Kino Laikan ohjelmisto koostuu pääasiassa uutuuselokuvista. Tärkeä rooli on myös art house– ja dokumenttielokuvilla. Ja totta kai, elokuvakerho Kino Iglu esittää klassikkoelokuvia Kino Laikassa.

Elokuvateatteritilaa vuokrataan muillekin kulttuuritoimijoille ja yksityisille tahoille. Kino Laikassa voi järjestää esimerkiksi perhejuhlia, firman pikkujouluja ja konsertteja.

Elokuvateatterin yhteyteen avataan kahvila ja viinibaari. Sieltä saa ostaa popcornia ja virvokkeita elokuvanäytöksiin. Kahvilan ja viinibaarin jokiterassilla voi piipahtaa muulloinkin kuin elokuvien yhteydessä, koska ne palvelevat myös muina aikoina.

”Kunnioitamme Högforsin ruukin aluetta ja perinteitä ja haluamme tuoda uusia ja laadukkaita elokuvia karkkilalaisille ja lähikuntien asukkaille. Uskomme, että Kino Laika herättää kiinnostusta laajemminkin. Teemme yhteistyötä mm. Sodankylän elokuvajuhlien kanssa”, toteavat Aki Kaurismäki ja Mika Lätti.

Lisätiedot
Kino Laika, Mika Lätti 040 834 8799, m.latti@kolumbus.fi

valokuvaaja: Tomi Wahlroos
Karkkilan Ala-Emalilla tehtiin ennen legendaarisia Högforsin ammeita ja nyt sinne syntyy uutta kulttuuritoimintaa – syksyllä tiloissa avataan elokuvateatteri Kino Laika. Kuvassa elokuvateatterin työmiehet Mika Lätti ja Aki Kaurismäki.

 

Drive in-elokuvanäytökset olivat menestys!

14.12.2020 11:16

Karkkilassa järjestettiin lauantaina 28.11. todennäköisesti kaupungin historian ensimmäiset drive in-elokuvanäytökset. Koronaturvallisessa tapahtumassa pystytettiin valkokangas Karkkilan torille ja sille heijastettiin uutuuselokuvat Risto Räppääjä ja väärä Vincent (Maria Sid), Tove (Zaida Bergroth) ja Ensilumi (Hamy Ramezan).

Koronatalven pimeyteen valoa tuonut elokuvatapahtuma oli kaikenpuolinen menestys. Kahdessa ensimmäisessä näytöksessä paikalla oli maksimimäärä 50 autoa ja viimeistäkin näytöstä katsottiin kolmestakymmenestä autosta. Yleisö viihtyi ja tämän kaltaisia tapahtumia toivottiin lisää!

Esittelijävieraaksi oli Karkkilaan saapunut Tove elokuvan pirskahteleva ja valovoimainen pääosanäyttelijä Alma Pöysti. Kiitokset Almalle sydämellisestä esittelystä ja Karkkila-visiitistä!

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Elokuvakerho Kino Iglu, Karkkilan kaupunki (elämyspolku) ja MLL Karkkila. Hienoa! Kiitokset Mari Rautiaiselle ja Markku Korhoselle sekä Werstaan ja Ruukinpajan nuorille työpanoksesta. Ja tietysti Kinotourille hyvin toimineesta tekniikasta.

Elokuvakerho Kino Iglu jatkaa elokuvanäytösten järjestämistä koronatilanteen hellitettyä. Tapahtumista tiedotetaan loppukeväästä 2021.

5s
 
 
 

Drive-in elokuvanäytöksiä Karkkilan torilla lauantaina 28.11.

13.11.2020 12:00
igluDriveInSome
 

 

Kino Iglun talkookeikka Sodankylään vaihtui virtuaalifestivaaliksi

08.06.2020 10:18

Elokuvakerho Kino Iglusta piti tänäkin vuonna lähteä talkoolaisia Sodankylän elokuvajuhlille, mutta tapahtuman luonne vaihtui koronaepidemia takia. Nyt ei matkustetakaan paikanpäälle, vaan SODANKYLÄ IKUISESTI -festivaaliin osallistutaan virtuaalisesti 10.–14. kesäkuuta. Luvassa on yli 50 elokuvaa, ikimuistoisia aamukeskusteluja tekijävierailta, tuoreita haastatteluja ajankohtaisilta tekijöiltä sekä Sodankylästä tuttuja huippuhetkiä Ville Virtasen luotsaamasta Leffaraadista keskustelutilaisuuksiin ja karaokenäytökseen.

Festivaali tapahtuu siis verkossa. Osallistuaksesi tarvitset tietokoneen tai mobiililaitteen, internetyhteyden ja maksukortin. Katselualusta linkitetään festivaalin kotisivuille (msfilmfestival.fi) maanantaina 8.6.Myös sarjalippujen ja näytöskohtaisten lippujen myynti alkaa 8.6. ja ohjelmiston voi ottaa haltuun festarikatalogin avulla osoitteessa https://msfilmfestival.fi/uutiset/festivaalikatalogi/

Kino Iglua ja Karkkilaa edustavat festivaaleilla Heikki Kujanpää panelistina ja Aki Kaurismäki elokuvineen.

Sodankylä ikuisesti

Kevään näytökset peruttu koronan vuoksi

17.03.2020 07:39

Elokuvakerho Kino Iglun kevään näytökset peruttu koronan vuoksi.

Kausikortit käytössä tulevissa elokuvatapahtumissa!

 

 

Seksikäs-Suklaa esitteli Spike Leen BlackKklansmanin 29.2.

17.03.2020 07:34

Muusikko ja mediapersoona Viktor Konssi A.K.A. Seksikäs-Suklaa vieraili 29.2. Kino Iglussa ja esitteli Spike Leen elokuvan Black KkKlansman.

Seksikäs-Suklaa

 

Tubettaja ja artisti SEKSIKÄS-SUKLAA esittelee Spike Leen elokuvan Kino Iglussa!

22.02.2020 10:31

Elokuvakerho KIno Iglun näytökset jatkuvat 29.02.16:00 Karkkilasalissa. Tällä kertaa esitetään Spike Leen ohjaama draamakomedia BlackKkKlansman. Kantaa ottava elokuva kertoo afroamerikkalaisesta etsivästä Ron Stallworthista (John David Washington), joka soluttautuu rasistiseen Ku Klux Klan-salaseuraan. Elokuvassa kuvataan kuitenkin varsin realistisesti 1970-luvun yhteiskunnallisia ja tasa-arvoon liittyviä jännitteitä Yhdysvalloissa.

Elokuvassa näyttelevät mm. Patersonistakin tuttu Adam Driver ja suomalainen Jasper Pääkkönen, joka vetää vakuuttavan roolisuorituksen yhtenä elokuvan avainhenkilöistä eli Felix Kendricksonina. Tämä roolisuoritus on Pääkkösen merkittävin Hollywoodissa tähän mennessä ja on tehnyt hänestä jo tutun naaman Oscar-gaalaa myöten. BlacKkKlansman sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla vuonna, mistä tuli arvostettu Grand Prix-palkinto. Lisäksi elokuva sai 6 Oscar-ehdokkuutta ja 4 Golden Globe-ehdokkuutta.

Elokuvan saapuu esittelemään Kino Igluun suomalainen mediapersoona, tubettaja ja artisti Seksikäs-suklaa. Oikealta nimeltään Luyeye Konssi tuli tunnetuksi lyhyistä humoristisista videoistaan sosiaalisessa mediassa. Hän on myös parodioinut muiden artistien kappaleita, kuten Cheekin ”Timantit on ikuisia, josta tuli ”Somalit on ikuisia”. Konssi eli Seksikäs-Suklaa on esiintynyt pienessä roolissa Salatuissa elämissä ja valmistelee tällä hetkellä bändinsä Lähiöbotoxin kanssa ensimmäistä pitkäsoittolevyään.

Ennakkolippuja (9 €) Kino Iglun näytökseen saa Karkkilan Aito Kullasta ja näytöksestä tällä kertaa myös pankkikortilla. Elokuvanäytös järjestetään yhteistyössä Kinotourin kanssa.

Lisätietoja: www.kinoiglu.fi ja facebook Kino Iglu

blacKkKlansman_juliste
BlackKkKlansman

 

Anni Sinnemäki vieraili Kino Iglussa!

22.02.2020 10:25

Elokuvakerho Kino Iglun kevätkausi starttasi 25.1. Jim Jarmuschin elokuvalla Paterson. Tämän runollisen elokuvan esitteli Ultra Bran sanoittajana ja Helsingin kaupungin apulaispormestarina tunnettu Anni Sinnemäki. Itsekin runoilija Sinnemäki kertoi olevansa Jim Jarmusch-fani jo nuoruudesta lähtien ja etenkin amerikkalaisohjaan Down by Law oli hänelle tärkeä elokuva 80-luvulla. Sinnemäki ei paljastanut katsojille liikaa elokuvan tapahtumista, vaan keskittyi esittelyssään sen yhteiskunnalliseen kerrontaan.

Elokuvan päähenkilö runoilija Paterson työskentelee bussikuskina ja siksi ekologisen joukkoliikenteen käyttö onkin tärkeässä roolissa elokuvan kuvakerronnassa. Elokuvan kaupungissa nimeltä Paterson bussien asiakkaita ovat etniset vähemmistöt ja amerikkalainen keskiluokka, johon kuuluvat tavalliset amerikkalaiset työskentelevät päähenkilö Patersonin tavoin glooriaa vailla olevissa ja pienipalkkaisissa ammateissa. Ihmiset vaikuttavat silti onnellisilta ja oman arvonsa tuntevilta ihmisiltä. Elokuvan pääosassa on kuitenkin runous, joka rakentuu myös arkisista havainnoista ja hetkien kauneudesta kaupungissa nimeltä Paterson. Samannimisen runokirjan on muuten ihan oikeastikin kirjoittanut amerikkalaisen runouden kivijalka Williams Carlos Williams.

01_1
Anni Sinnemäki

Anni Sinnemäki esittelijävieraaksi Kino Igluun!

09.01.2020 10:48

Elokuvakerho Kino Iglun näytökset jatkuvat lauantaina 25.1. klo 16 Karkkilasalissa. Kevätkauden avauselokuvana esitetään Jim Jarmuschin Paterson. Se on humoristinen ja kaunis elokuva bussikuskista ja runoilijasta nimeltä Paterson samannimisestä kaupungista. Patersonin elämä on täynnä rutiineja ja havaintoja kaupungista ja sen ihmisistä. Runoilijan vaimo Laura on taas impulsiivinen haaveilija ja uusien projektien toteuttaja. Toisiaan tukevalla pariskunnalla on Marvin-koira, joka antaa elokuvalle ratkiriemukkaan panoksensa.

Elokuvan tulee Kino Igluun esittelemään runoilija ja Helsingin kaupungin apulaispormestari Anni Sinnemäki. Poliitikkonakin menestynyt Sinnemäki tunnetaan mm. sanoituksistaan suositulle Ultra Bra -bändille ja runokirjoistaan Sokeana hetkenä ja Aleksis Kiven Katu.

Elokuvalippuja (9€) ja kausikortteja (30€) voi ostaa ennakkoon Aito Kullasta Karkkilasta. Lisätietoja: www.kinoglu.fi ja facebook Elokuvakerho Kino Iglu

HUOM! Lisäksi esitetään 25.1. Karkkilasalissa Kinotourin elokuvia. Kello 13.30 lastenelokuva FROZEN 2 ja kello 19.15 STAR WARS THE RISE OF SKYWALKER. Tiedustelut: kinotour.fi

0 - 1 - 2 - 3 - 4 - 5 -